Ei vitsi miten nopeasti aika kuuluu; mulla on enää kaksi koulupäivää, jos penkkaritkin lasketaan mukaan. Sitten kolmen viikon päästä alkaakin jo kirjoitukset ja niitten jälkeen mun elämä onkin ihan kirjaimellisesti avoimena ja täynnä kysymysmerkkejä. Tähän asti on aina tiennyt opiskeluiden suhteen, mitä seuraavana vuonna tapahtuu ja asiat ovat edenneet lähes itsestään omalla painollaan. Nyt on mietittävä ihan itse, että mitä minä oikein haluan ja minne menen. Mutta mistä voi tietää ovatko päätökset ja valinnat tulevaisuuden suhteen oikeita; olenko valitsemassa aivan väärän reitin?
Viime kesänä aloitin lukemaan ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiini, ja tarkoituksenani oli kirjoittaa historia ja uskonto syksyllä 2016. Kesälomalla aloin kuitenkin panikoimaan kauheasti lukemisesta ja kirjoituksista, minkä vuoksi päätin jättää historian kirjoittamatta siltä syksyltä ja siirtää sen keväälle 2017. Asia hoitui hienosti ja kirjoitan historian nyt äidinkielen, matikan ja englannin lisäksi. Englannista päästäänkin oikeastaan siihen pulmalliseen tilanteeseen. Englanninkieli on ollut mulle aina se punainen vaate, koska en ole ollut siinä koskaan kovin kummoinen. En syytä kuitenkaan oppimattomuuttani kielen vaikeudesta, sillä syy on tainnut olla ihan omassa motivaatiossa, hyvä minä. Koska en kirjoita ruotsia on tuo punainen vaate, englanti, hypännyt minun pakollisten kirjoitettavien aineiden listalle. Siispä miten päästä englannin kirjoituksista kunnialla läpi? Keksin ongelmaani oivan ratkaisun, tai niin ainakin luulin. Päätin kokeilla englantia ensimmäisen kerran nyt keväällä ja, jos en pääsisi läpi voisin lukea paahtaa seuraavan kesän ja yrittää seuraavana syksynä uudestaan samalla, kun kirjoitan vielä psykologian. Alkuperäinen suunnitelmani oli siis tehdä lukio kolmeen ja puoleen vuoteen ja saada lakki vasta jouluna. Vaikka pelko läpipääsystä ei ole kovin suuri, aloin kuitenkin ajattelemaan, että entä jos pääsenkin läpi englannista ja saankin jo nyt keväällä painaa valkolakin päähäni. Vaikka aikamoista jossitteluahan tuo on, tuli taas semmoinen olo, että en voi olla enää mistään tulevaisuudessa häämöttävästä asioistani täysin varma; kaikessa on oltava hitusen pelivaraa.
Olen kirjoittanut aikaisemmin siitä kuinka uskon siihen, ettei kaikkien lankojen kuulukaan olla meidän omissa käsissämme ja ympärillämme tapahtuu kokoajan asioita, joihin meillä ei ole sananvalta. On kuitenkin aivan eri asia oppia oikeasti hyväksymään tilanteet, joita et voi loppuun asti hallita itse kuin vain puhua niistä. Vaikka elämäni on yksi onnettoman suuri kysymysmerkki tällä hetkellä, luotan taivaallisen Isäni suunnitelmiin täysin. Toivon vain, että osaisin ja ymmärtäisin itse tehdä kaiken tarvittavan omalta osaltani, jotta unelmani voisivat toteutua. Epävarmuuden ja pelon tunteet tulevaisuutta ajatellen ovat kaikesta huolimatta minullekin tuttuja, sillä joskus on vain niin vaikea luottaa, että kyllä kaikki järjestyy parhain päin. Vielä pieni lohdutus meille kaikille eksyneille yksilöille. Jos epäonnistut omassa suunnitelmassasi, se ei tarkoita sitä, että olisit epäonnistunut Jumalan suunnitelmassa.
"Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Silloin te huudatte minua avuksenne, te käännytte rukoillen minun puoleeni, ja minä kuulen teitä. Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra." Jer.29:11-14
Älä stressaa liikaa tulevaisuudesta, sillä asiat kyllä järjestyvät aina omalla erikoisella tavallaan. Muista myös aina tavoitella tähtiä, sillä unelmat pitävät meidät hereillä. Nyt taidan kyllä mennä nukkumaan piiitkän päivän jälkeen. Sitä ennen aion kuitenkin fiilistellä vielä hetken tulevia penkkareita, sillä niistä on tulossa ihan super mahtavat😃!
Aino
Kommentit
Lähetä kommentti