Olen jo pienestä pitäen saanut kuulla, että olen tärkeä ja minusta välitetään. Koenkin olevani tietyllä tavalla etuoikeutettu, sillä kaikki lapset eivät sitä välttämättä ole saaneet kuulla, vaikka jokainen heistä sen olisi ansainnutkin. Iän lisääntyessä alkoi kuitenkin tuntua, että tuo vanhemmilta ja ystäviltä saatu rakkaus ei riittänyt. Tuo äidin ja isän jakama läheisyys ei täyttänyt sitä julmettoman suurta aukkoa sydämmessäni, jonka voi täyttää vain tietynlainen rakkaudenmuoto; rakkaus, joka on ikuista, loputonta ja riippumatonta. Meidän ihmisten on hyvin vaikea rakastaa, jos toinen on loukannu tai muuten kohdellut meitä epäoikeudenmukaisesti. Vanhemman ja lapsen välinen side on tietysti aivan omaa luokkaansa, mutta monesti omat tunteemme ja asenteemme estävät meitä rakastamasta muita ihmisiä vilpittömästi ja omaa etua ajattelematta. Olin kuitenkin joskus saanut kuulla aika siististä tyypistä, joka jättäisi muut 99 odottamaan vain löytääkseen minut ja uhraavansa ainoan poik
Hei, ole 19-vuotias tyttönen, joka viettelee välivuotta ja pohtii mitähän sitä tekisi tulevaisuudessa. Kirjoittelen ajatuksiani, mietteitäni ja ihan arkisia asioita. Olen uskossa oleva tyttönen, joten peilaan varmasti joissain teksteissä asoita siltäkin kannalta. Hei, ei oteta kaikkea niin vakavasti ja tehdään asioita täydellä sydämmellä!