Amorin apulainen

Meistä jokainen haluaa tuntea olevansa rakastettu. Kukapa ei joskus haluaisi kuulla niitä taianomaisia sanoja, että "olen ajatellut sinua" tai "olet minulle tärkeä"? Satujen prinsessa- ja prinssitarinat onnellisine loppuineen tuntuvat turhankin kliseisiltä, kun ajattelee tätä meidän joskus hieman karua maailmaamme, joka ei ota meitä aina vastaan lämpimin kädenpuristuksin. Kaikki vaativat itselleen täydellistä rakkautta, mutta tiedämmekö edes itse, mitä olemme vaatimassa. 

Ne jotka yhtään minua tuntevat saattavat kummastella, mistä olen moisen aiheen keksinyt, sillä eihän minulla pitäisi olla tästä juuri mitään sanottavaa. Nämä asiat ovat kuitenkin mietityttäneet minua jo jonkin aikaa ja ajattelin, että ehkä rustaamalla ajatuksia tänne pääkin vähän tyhjenisi ja tulisi tilaa muille jutuille. Minua on alkanut mietityttämään ihan hirveästi viime aikoina ihmissuhteet ja se mitä me niiltä vaadimme ja odotamme. Muistan kyllä hyvin kuinka minullakin oli nuorempana piiitkä lista vaatimuksia ja toiveita tulevan kumppanin suhteen. Sitten kuitenkin katsoin peiliin ja tajusin, että jos muillakin on yhtä pitkät luettelot, taitaa minun olla parasta siirtyä pikimmiten nunnaluostarin jonotuslistalle. Eikä se niiden listan toiveiden täyttyminenkään taitaisi olla avain onneen, sillä Ilta Sanomien sivuja pläräillessä voi huomata, että varmaan 75% viiden vuoden sisällä avioituneista julkisuudenhenkilöistä ovat laittaneet avioeropaperit vetämään. Ei  kuitenkaan tarvitse mennä edes juorulehtiä lueskelemaan kuullakseen "erilleen kasvaneista" pariskunnista, sillä niitähän riittää ihan lähietäisyydelläkin. Me etsimme täydellistä rakkautta ja, kun sitä ei löydy me petymme, petämme ja jätämme tai meihin petytään. Sitten me jatkamme etsimistä, mutta ennen kun me oikeasti tiedämme, mitä meidän pitäisi edes etsiä, on suhteiden oravanpyörä jo käynnistynyt.

Tuon suuren oravanpyörän keskellä leijuu vain yksi kysymys. Miksi me petyimme taas? Nyt voin paljastaa teille suuren salaisuuden; me petymme kerta toisensa jälkeen, koska ihmisten keskuudessa ei ole olemassa täydellistä rakkautta. Me petymme, koska me etsimme jotain sellaista, mitä me emme edes voi koskaan löytää toisista ihmisistä. Ihan niin kuin etsisimme aarretta sateenkaaren päästä, vaikkei sitä päätä edes ole olemassa.

Ei pidä kuitenkaan täysin menettää uskoaan rakkauteen, sillä emme me ihmiset täysin sydämettömiä oman edun tavoittelijoita ole. On kuitenkin olemassa vain yksi täydellinen rakkaus. Täydellinen koska se ei pety, petä tai jätä meitä; täydellinen, koska sen silmissä myös me olemme täydellisiä. Jos olet lukenut aikaisempia tekstejäni, saatat jo arvata, että tarkoitan taivaallista Isäämme, joka rakastaa juuri sinua täydellisellä ja pyyteettömällä rakkaudellaan. Mutta mitä tämä tieto auttaa meitä, sillä eropaperit kilahtelevat yhä vinhaa tahtia maistraatin postilaatikkoon. Kun ymmärrämme, että täydellisen listan mukaisen rakkauden vaatiminen on täysin kohtuutonta toista ihmistä kohtaan, on helpompi hyväksyä toisen heikkoudet. Emme voi vaatia toiselta jotain sellaista, mihin tämä ei pysy; emme voi vaatia jotain sellaista mihin me emme itsekään pysty. Koska olemme vain ihmisiä kaikkine inhimillisyyksine ja erheinemme, emme pysty jakamaan toisillemme täydellistä rakkautta. Mutta jos tunnemme Jumalamme, voimme nauttia yhdessä täydellisestä rakkaudesta ja rakastaa, koska joku on rakastanut meitä ensin.

Ollaan armollisempia toisiamme kohtaan, sillä jokaisella meillä on varmasti niitä heikkouksia, jotka haluaisimme joskus jonkun hyväksyvän ja niistä huolimatta ottavansa meidät elämäänsä.

Hei, vielä yks juttu! Mulle tuli tässä yks päivä vastaan mun vanha konfirmaatiolaulu, jonka takia oikeastaan tästä aiheesta päätinkin kirjoittaa, joten kannattaa ehdottomasti käydä tsekkaamassa  The Rain - Tuuli kulkee. Ja niin,  kuvat on napattu viikonlopun Ristirock- reissulta:)

Aino