Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Pulmallinen tilanne

Ei vitsi miten nopeasti aika kuuluu; mulla on enää kaksi koulupäivää, jos penkkaritkin lasketaan mukaan. Sitten kolmen viikon päästä alkaakin jo kirjoitukset ja niitten jälkeen mun elämä onkin ihan kirjaimellisesti avoimena ja täynnä kysymysmerkkejä. Tähän asti on aina tiennyt opiskeluiden suhteen, mitä seuraavana vuonna tapahtuu ja asiat ovat edenneet lähes itsestään omalla painollaan. Nyt on mietittävä ihan itse, että mitä minä oikein haluan ja minne menen. Mutta mistä voi tietää ovatko päätökset ja valinnat tulevaisuuden suhteen oikeita; olenko valitsemassa aivan väärän reitin? Viime kesänä aloitin lukemaan ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiini, ja tarkoituksenani oli kirjoittaa historia ja uskonto syksyllä 2016. Kesälomalla aloin kuitenkin panikoimaan kauheasti lukemisesta ja kirjoituksista, minkä vuoksi päätin jättää historian kirjoittamatta siltä syksyltä ja siirtää sen keväälle 2017. Asia hoitui hienosti ja kirjoitan historian nyt äidinkielen, matikan ja englannin lisä

Musiikkia keskelle viikkoa

Minkälaista musiikkia sinä kuuntelet ja miksi? Musiikki on ollut mulle aina tapa käsitellä asioita; kun sanat loppuvat musiikki alkaa. Koska käytän musiikkia prosessoidessa ajatuksiani, ei ole täysin merkityksetöntä, minkälaisia kappaleita kuuntelen. Taidokkaat melodiat ja vikkelät sointukaaviot ovat arvostettavan hienoja, mutta sanat ovat minulle se juttu. Kun kuuntelee siihen hetkeen osuvia lyriikoita, voi parhaimmillaan tuntea, että joku puhuu omasta elämästä. Samaistuttavuus laulun sanoihin on tärkeää, jotta laulun avulla voisi käsitellä tunteitaan ja oppia kenties jotain uutta maailmasta ja itsestään. Niin, no mitä minä sitten kuuntelen? Suurin osa levyistäni ja Spotifyn listoistani sisältävät enimmäkseen gospelia eli musiikkia, jonka pohjana on evankeliumin sanoma. Monelle on saattanut jostain tulla käsitys, että gospel on vain sitä eläkeläisten luukuttamaa harrasta urkumusiikkia, jonka hidasta tempoa tavaillessa nukkumatti ei ole kaukainen ajatus. Tämä keskiajalle jämähtänyt n