Epätoivoinen optimisti

Ootko koskaan toivonut jotain oiikein kovasti? Asian ei tarvitse olla mitenkään sen suurempi, mutta toiveita ja haaveita on aina ja pitääkin olla. Monesti kun me saamme jotain sellaista jota olemme toivoneet pitkään ja hartaasti, unohtuvat kiitokset hyvin usein. Toiveen toteutuminen tuntuu pitkän odotuksen jälkeen joskus liiankin ansaitulta. Taivaallinen Isämme jää odottamaan kiitostamme, mutta saakin kiitoksen sijasta kuulla vain lisää pyyntöjä ja toiveita. Kiitos- sanan käyttämisen suhteen me isommatkin ihmiset olemme joskus aikalailla lapsen tasolla, ettemme alempanakin. Meidän toiveemme eivät ehkä ole konkreettisesti listalla niin kuin lasten joululahjatoiveet, mutta ajatuksissamme osaamme vieläkin rakennella aikamoisia pilvilinnoja. Lapsille opetetaan jo pienestä pitäen kiittämään ruuasta ja saamastaan avusta. Meidän siis pitäisi jo osata kiittää ihmisiä, mutta onko Jumalalle kiitoksen osoittaminen jotenkin vaikeampaa?  Nuorempana mietin, että mistä voin olla varma toive

Nyt kun sataa vettä ja koulunpenkki odottaa  huomenna lämmittäjäänsä, on hyvä hetki fiilistellä vielä vähän kesää. Tuntuu ihan hassulta, että kesä on jälleen takana päin. Vaikka se kuinka kliseiseltä kuulostaakin, koulun alku tulee joka vuosi ihan puskista. Tämä kesä on ollut kyllä työntäyteinen, mutta olen yrittänyt nauttia pienistäkin hetkistä ja asioista. Hyvää ruokaa, lenkit koiran kanssa, lököily auringossa ja ihan vaan se kun koko perhe on ollut saman katon alla. Ai niin ja onhan tää ollu vähä spesiaali kesä, kun oon aikuistunu ja saanu ajokortinikin. Ensimmäiset blogitekstini syntyivät myös tänä kesänä, vaikkakin vähän hitaalla temmolla. Olen myös oppinut paljon itsestäni ja siitä kuinka jokaisen meistä on luotava aivan oma polkunsa. Jos aikoo seurata muiden jälkiä, voi jäädä monta asiaa oppimatta ja kokematta. Omasta polusta puheenollen, päätin myös kesälomalla, että teen lukion kolmeen ja puoleen vuoteen ja valmistun vasta syksyllä 2017, kyllä helpotti. Kun oppii tuntemaan i