Pieniä elämänviisauksia matkanvarrelta

Hellurei!

Tosiaan tuli pidettyä "pieni tauko" blogin suhteen. Öhöm... siis unohdin, että minulla ylipäätään oli tämmöinen XD. No nyt olen täällä taas ja juttu riittää entistäkin enemmän. Olen saanut tehdä töitä melkein koko kesän, mikä on ihan loistava juttu, sillä Jameran koulukirjalaskut ja tarpeellista tarpeellisemmatkin syysvaateostokset kolkuttelevat ovella. Pääasiassa olen ollut pienessä kyläkaupassa puotipuksuna, mutta ehkä parasta oli viettää viikko rippikoululaisten kanssa riparilla isostelemassa. Riparilla oli ihan mahtava meininki ja taas opittiin monta uutta asiaa itsestä, toisista ja mikä tärkeintä, Jumalasta. On aina ilo ja kunnia olla Isillä töissä, ja ripareilla nyt vaan on ehkä mahtavin fiilis ikinä. Niin ja olenhan minä yrittänyt epätoivoisesti lukea syksyn kirjoituksiinkin, mutta ei niistä nyt sen enempää, ettei vaan kenenkään kesäfiilikset latistu. Kesälomaahan on siis jäljellä vielä aika mont... no melko... jonkin verran!

Täytin myös vuosia kesäkuun lopulla, tarkalleen ottaen klo.4.06, 30.6.2016, jolloin tuli täyteen tasan kahdeksantoistavuotta eloa tällä pallolla. Huhhuh aika kova saavutus, vai mitä? Kun olin täyttänyt kahdeksantoista, yritin oikein miettimällä miettiä, että miltä nyt tuntuu. Mutta ei, ei se sen kummemmalta tuntunut. Kun heräsin synttäreiden aamuna ja katsoin peilistä, niin ihan samalta vieläkin näytti, voi harmi. Mutta ehkä se sitten tuntuu erilaiselta, kun ajokortti pullottaa kukkarossa. Ajattelin kertoa teille pari elämänviisautta, jotka olen oppinut ennen "aikuistumistani", sillä kahdeksantoistavuotissyntymäpäiväni ei mullistanut elämääni sen kummemmin.

Siitä on ehkä vuosi tai pari, kun kuulin ehkä yhden parhaista neuvoista ikinä. Äiti oli kuullut tämän viisauden aikaisemmin ja alkoi sitten viljellä sitä myös meillä kotona. Näin se kuuluu: "on hyvä hakeutua aina viisaampiensa seuraa a.) sen takia, että viisaammiltaan oppii aina jotain uutta JA  b.) viisaampiensa seurassa pysyy nöyränä". Siinä vaiheessa, kun luulee saavuttaneensa täydellisen tietämyksen ja osaamisen, myös oppiminen loppuu. Oppiminen ei lopu sen vuoksi, että jo osaisi kaiken vaan sen vuoksi, että luulojensa takia ei näe enää mitään opittavaa ympärillään. Oppiminen ei lopu kuitenkaan koskaan ja sitä voi tapahtua yllättävissäkin tilanteissa. (Nimimerkillä kuulin ihan mahtavia elämänviisauksia alkoholisoituneelta vanhalta mieheltä) Meidän ei pitäisi aliarvioida toisiamme, sillä koskaan ei voi tietää mitä jippoja toisella on taskussaan. B- kohta on myös erittäin tärkeä -pysyä nöyränä. Tuo kuuluu myös kulutetuimpiin rukouspyyntöihini, sillä mielestäni on pelottava ajatella, että luulisin olevani jotenkin muita parempi, vaikka todellisuudessa me kaikki olemme ihan samalla viivalla. Voiko ihminen koskaan todella oppia mitään oikeasti tärkeää, jos hän ei osaa olla nöyrä? Ylpeys on vaarallista. Sen lisäksi että ylpeys syö ihmistä itseään se on myös uuden oppimisen stoppi. Jotta voisin oppia tästä maailmasta ja muista ihmisistä kokoajan enemmän, pyrin olemaan aina tekemisissä mahdollisimman monenlaisten ihmisten kanssa, sillä jokaisella heistä on jotain sellaista tietoa, jota minulla ei ole. Viisaus ei siis tässä tapauksessa tarkoita automaattisesti älykkyysosamäärää, vaan myös erilaisia taitoja ja elämänkokemuksia. Erilaisten ihmisten lisäksi haluan ehdottomasti olla tekemisissä myös Jumalan kanssa, sillä silloin voin olla varma, että olen tekemisissä viisaampani kanssa. Jumalan suuruus ja ihmeellisyys pitävät minut nöyränä, mutta Hänen seurassa opin myös kokoajan uutta.

Hei, viettäkää mukava päivä ja naatiskelkaa vielä kesästä!

Aino