Siirry pääsisältöön

Kuka minä olen ja kuka sinä olet?

Meistä jokainen on sellaisenaan arvokas ja ainutlaatuinen yksilö ja välillä myös yhteisön jäsen. Meidän arvomme ei riipu kouluarvosanojen tai ansiotulojen varassa. Meillä on vahvuuksia ja heikkouksia, mitkä tekevät meistä inhimillisiä.

Meillä on ajatuksia, joissa on voimaa.
Meillä on sanoja, joilla voimme satuttaa ja rikkoa, mutta myös luoda uutta.
Meillä on kädet, jotka osaavat lyödä, mutta myös rakentaa ja rakastaa.

Nämä kaikki ominaisuutemme ovat tärkeitä, sillä ne tekevät meistä kokonaisia; kokonaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat paljon rakkautta, mutta osaavat myös antaa sitä takaisin. Ajatuksemme, sanamme ja tekomme luovat meistä myös kokonaisuuden, jonka muut ihmiset meistä näkevät, jos vain sallimme sen. Kysymys kuuluukin, minkälaisen kokonaisuuden annamme ihmisten meistä nähdä?

Minä pelkään, vaikka olet sanonut minulle 366 kertaa, ettei minun tarvitse.
Minä epäilen, vaikka näen ja kuulen kokoajan ympärilläni todistusta sinusta. 
Minä kysyn milloin ja miksi, vaikka olet sanonut, että kaikella on aikansa ja paikkansa.
Minä valehtelen, vaikka sinä olet totuus.

MUTTA

Minä tahdon myös luottaa ja uskoa.
Kertoa totuudesta ja rakastaa, koska minua on rakastettu ensin. 
Haluaisin, että ihmiset näkisivät tämän kaiken, koska tuo olen minä.

Toivottavasti sinäkin uskallat näyttää muille oman hienon kokonaisuutesi, koska vain avaamalla sen muille, voi päästä kaikkein lähimmäksi toista ihmistä ja itseään. Muut antavat varmasti anteeksi heikkoutesi kunhan teet sen vain itse ensin. Haavat paljaana kaikesta turhasta riisuttuina olemme yhdessä vahvempia kuin koskaan.

Ps. Käy ehdottomasti kuuntelemassa maanantaina (6.11) julkaistava Kls:n uusi biisi "Teet minusta totta". Sanat sopii hienosti näihin ajatuksiin!



Hyvää torstaita ja muista, että olet valtavan vahva ja rakastettu

<3:Aino

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lomailujen kautta kohti arkea

Nyt kun sataa vettä ja koulunpenkki odottaa  huomenna lämmittäjäänsä, on hyvä hetki fiilistellä vielä vähän kesää. Tuntuu ihan hassulta, että kesä on jälleen takana päin. Vaikka se kuinka kliseiseltä kuulostaakin, koulun alku tulee joka vuosi ihan puskista. Tämä kesä on ollut kyllä työntäyteinen, mutta olen yrittänyt nauttia pienistäkin hetkistä ja asioista. Hyvää ruokaa, lenkit koiran kanssa, lököily auringossa ja ihan vaan se kun koko perhe on ollut saman katon alla. Ai niin ja onhan tää ollu vähä spesiaali kesä, kun oon aikuistunu ja saanu ajokortinikin. Ensimmäiset blogitekstini syntyivät myös tänä kesänä, vaikkakin vähän hitaalla temmolla. Olen myös oppinut paljon itsestäni ja siitä kuinka jokaisen meistä on luotava aivan oma polkunsa. Jos aikoo seurata muiden jälkiä, voi jäädä monta asiaa oppimatta ja kokematta. Omasta polusta puheenollen, päätin myös kesälomalla, että teen lukion kolmeen ja puoleen vuoteen ja valmistun vasta syksyllä 2017, kyllä helpotti. Kun oppii tuntemaan i

Totuus satuttaa

Varsinkin totuus, jonka kuule kaikkein lähimmiltä ihmisiltä. Eihän meidän muuten tarvitsisi etsiä sitä viimeistä takaporttia tai tilannetta tasaavaa selitystä, jos se ei satuttaisi. Jos se ei tuntuisi missään, emme yrittäisi pelastaa omaa nahkaamme vetoamalla myötätuntoon tai siihen, että emme ole tienneet jotain, vaikka olisimmekin pyöritelleet juurikin niitä asioita mielessämme kuin loputonta diaesitystä. Ajattelutapojen tai tekojensa virheellisyyttä on kuitenkin usein vaikea myöntää. Vaikka jossain syvällä sisimmässämme tunnemme heikkoutemme ja haavoittuvaisuutemme, emme silti anna periksi. Vahvat näkemykset ja mielipiteet tekevät myös niiden kantajista vahvoja, niin hyvässä kuin pahassa. Väärässä olemista seuraa nöyrtyminen tai totuuden hylkääminen, koska nöyrtyminen ei kuulu sanavarastoon. Sinä itse päätät! Olen joutunut nöyrtymään monen totuuden edessä, jotka olen kuullut läheisiltäni. Olen jotunut hyväksymään välillä pitkinkin hampain, että olen väärässä ja minu

Amorin apulainen

Meistä jokainen haluaa tuntea olevansa rakastettu. Kukapa ei joskus haluaisi kuulla niitä taianomaisia sanoja, että "olen ajatellut sinua" tai "olet minulle tärkeä"? Satujen prinsessa- ja prinssitarinat onnellisine loppuineen tuntuvat turhankin kliseisiltä, kun ajattelee tätä meidän joskus hieman karua maailmaamme, joka ei ota meitä aina vastaan lämpimin kädenpuristuksin. Kaikki vaativat itselleen täydellistä rakkautta, mutta tiedämmekö edes itse, mitä olemme vaatimassa.  Ne jotka yhtään minua tuntevat saattavat kummastella, mistä olen moisen aiheen keksinyt, sillä eihän minulla pitäisi olla tästä juuri mitään sanottavaa. Nämä asiat ovat kuitenkin mietityttäneet minua jo jonkin aikaa ja ajattelin, että ehkä rustaamalla ajatuksia tänne pääkin vähän tyhjenisi ja tulisi tilaa muille jutuille. Minua on alkanut mietityttämään ihan hirveästi viime aikoina ihmissuhteet ja se mitä me niiltä vaadimme ja odotamme. Muistan kyllä hyvin kuinka minullakin oli nuorem