Hei sinä siellä, mitä kuuluu?
Mulle kuuluu erittäin hyvää ja on jotenkin vaan semmonen hyvä fiilis tästä kaikesta. Mun erityisen iloista mieltä on ehkä mahdollisesti saattanut nostattaa viimeaikojen tapahtumat, jotka ovat kyllä pitäneet huolta, että hymy on pysynyt herkässä. Mutta kerron niistä tapahtumista vaikka samalla, kun pohdiskelen seuraavaa juttua. Eiköhän mennä suoraan asiaan...
Tuntuu, että nykyajan yhteiskunnassa on oltava hirveän vahva. Jos elämässä haluaa pärjätä, on jo nuorena aloitettava oman elämänsä järjestelmällinen rakentaminen. Rakennustalkoot aloitetaankin jo lapsena, kun vanhemmat alkavat miettimään, mitkä harrastukset tukisiat parhaiten lapsen tulevaisuutta. Yläasteen loppupuolella tullaan toisen suuren risteyksen luo, kun nuoren on päätettävä meneekö hän ammatilliseen koulutukseen vai lukioon. Näiden jälkeen alkaakin uuden opiskelu- tai työpaikan metsästys. Aivan kuin elämä olisi vain jono toinen toistaan seuraavia päätöksiä ja ratkaisuja, joista toiset ovat suurempia ja toiset pienempiä. Meidän on oltava skarppina, koska milloinkaan ei voi tietää mihin asiaan on ilmaistava mielipiteensä tai sanottava se viimeinen ratkaiseva sana. Jatkuva mielipiteiden ja ratkaisujen pohtiminen voi olla joskus hieman raskasta, ja mielessä saattaa käydä ajatus -tarviiko minun tosiaann pitää näistä kaikista langoista näin tiukasti kiinni. Meillä on usein kova tarve itse rakentaa tulevaisuutemme ja vaikuttaa sen kulkuun; muiden sekaantuminen omaan elämään voisi pilata kaikki suunnitelmat, ja elämä voisi suistua väärään suuntaan. Olisiko se kuitenkaan niin kauheaa, jos puolet langoista olisi jonkun toisen hallinnassa?
Psykologian tunnilla opettaja kysyi meiltä oppilailta, että tunnemmeko voivamme vaikuttamaan omaan elämäämme. Kysymys liittyi sen hetkiseen aiheeseemme, mielenterveyshäiriöihin, joita sairastavien ihmisten on usein vaikeaa hallita elämäänsä sairauden vuoksi. Mietin hetken mitä vastaisin. Ajattelin ensin, että kyllähän minä pystyisin omaan elämäänii vaikuttamaan, olinhan tehnyt pienen elämäni aikana jo vaikka mitä päätöksiä. Mutta sitten tajusin! Jos en ajattelisi noin mustavalkoisesti, kysymys ja vastaus siihen ovat paljon monisyisempiä. Tottakai myös minulla oli mahdollisuus vaikuttaa tiettyihin asioihin elämässäni, mutta sen lisäksi on asioita, jotka eivät ole minun käsissäni. Asioita, joihin voin luulla voivani vaikuttaa mutta joihin minulla ei todellisuudessa ole sananvaltaa. Uskon että Isä, joka on rakkaudellaan luonut meidät omistaa viimeisen sanan asioihimme. Voimme ajatella, että näin minä sen teen, juuri näin sen täytyy mennä. Todellisuudessa taivaallisella Isällämme saattaa olla aivan toisenlainen näkemys asiasta, ja Hän päättää muuttaa tapahtuman kulkua. Vaikka ajttelisimme, että voimme vaikuttaa kaikkeen ja kontrolloida kaikkea, mitä meille tapahtuu, olemme väärässä. Itse sain taas iloisen muistutuksen tästä asiasta.
19.9.2016 astuin ensimmäisen kerran kirjoitussaliin. Minun oli tarkoitus aloittaa kirjoitukset uskonnolla, jota olin lukea paahtanut koko edellisen kesän. Minua jännitti ihan älyttömästi, koska tulevaisuutta ajatellen hyvä numero uskonnosta ei olisi ollut pahitteeksi. Kirjoitustilanne ei ollut mikään kaikkein mukavin, eikä ainakaan fiilis salista lähtiessäni. Tuntui, että en pystynyt antamaan parastani paperille. Alustavat tulokset eivät myöskään yhtään rauhoittaneet mieltä sillä niiden perusteella minua odottaisi mahdollisesti heikko M tai jopa C. Olin mielestäni totaalisen epäonnistunut. En ole kaikissa aineissa mikään lukutoukka, joten C tai M muista aineista olisivat olleet minulle lottovoittoja. Uskonto oli minulle kuitenkin enemmän kuin vain yksi kirjoitettava aine muiden joukossa -se oli avain tulevaan (mahdolliseen)opiskelupaikkaani. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin ajttelemaan, että ehkä sen pitikin mennä juuri näin, sillä kaikellahan on tarkoituksensa.
Sinä päivänä kun virallisten yo- tulosten oli tarkoitus saapu, olin lähtenyt seurakunnan kanssa reissuun Maata Näkyvissä- festareille Turkuun. Festarit olivatkin oikeastaan se toinen kiva juttu, joka minulle on tapahtunut, sillä festareilla nyt vaan on ehkä parasta ikinä. Niin paljon rakkautta ja hienoja ihmisiä kokoontuneena hyvän sanoman äärelle oppimaan uutta ja tietenkin bailaamaan hyvän musiikin tahtiin. (Käy ihmeessä tsekkaamassa MNF- festareiden aftermovie https://www.youtube.com/watch?v=cvcOdk1NzGI ) Kun oltiin matkalla Turkuun sain yllättävän puhelun. Uskonnon opettajani soitti ja kertoi, että oli tapahtunut jotain ihan kummallista. Uskonnon pisteeni olivat nousseet niin paljon, että olin saanut E:n. Siis mitä...miten minulle voi käydä näin? Nuo olivat ensimmäiset ajatukseni ja ovat kyllä vieläkin. Samalla tuli semmoinen fiilis, että sain jonkinlaisen merkin että olen menossa ihan oikeaan suuntaan elämässäni. En tietenkään mennyt kokeeseen lukematta, ja lukemalla vaikutin omalta osaltani arvosanaani. Lopullinen tulos kertoo kuitenkin, että en ollut ihan yksin koesalissa -sain nimittäin vähän jelppiä. Mitä vain voi tapahtua, kun Isillä on näppinsä pelissä!
Vaikka rakkaalla Isällämme on valta vaikuttaa isolla kädellä elämäämme, emme me ihmiset kuitenkaan ole tahdottomia sätkynukkeja vailla omaa tahtoa. Välillä on kuitenkin hirveän vaikea sanoa, että onko tämä nyt semmoinen asia, johon myös minä voin sanoa sanottavani. Siksi onkin hyvä rukoilla Jumalalta tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa, sekä rohkeutta muuttaa niitä asioita joihin on mahdollisuus vaikutta, ja viimeisenä paljon viisautta, jotta osaisi erottaa nuo kaksi asiaa toisistaan.
Mulle kuuluu erittäin hyvää ja on jotenkin vaan semmonen hyvä fiilis tästä kaikesta. Mun erityisen iloista mieltä on ehkä mahdollisesti saattanut nostattaa viimeaikojen tapahtumat, jotka ovat kyllä pitäneet huolta, että hymy on pysynyt herkässä. Mutta kerron niistä tapahtumista vaikka samalla, kun pohdiskelen seuraavaa juttua. Eiköhän mennä suoraan asiaan...
Tuntuu, että nykyajan yhteiskunnassa on oltava hirveän vahva. Jos elämässä haluaa pärjätä, on jo nuorena aloitettava oman elämänsä järjestelmällinen rakentaminen. Rakennustalkoot aloitetaankin jo lapsena, kun vanhemmat alkavat miettimään, mitkä harrastukset tukisiat parhaiten lapsen tulevaisuutta. Yläasteen loppupuolella tullaan toisen suuren risteyksen luo, kun nuoren on päätettävä meneekö hän ammatilliseen koulutukseen vai lukioon. Näiden jälkeen alkaakin uuden opiskelu- tai työpaikan metsästys. Aivan kuin elämä olisi vain jono toinen toistaan seuraavia päätöksiä ja ratkaisuja, joista toiset ovat suurempia ja toiset pienempiä. Meidän on oltava skarppina, koska milloinkaan ei voi tietää mihin asiaan on ilmaistava mielipiteensä tai sanottava se viimeinen ratkaiseva sana. Jatkuva mielipiteiden ja ratkaisujen pohtiminen voi olla joskus hieman raskasta, ja mielessä saattaa käydä ajatus -tarviiko minun tosiaann pitää näistä kaikista langoista näin tiukasti kiinni. Meillä on usein kova tarve itse rakentaa tulevaisuutemme ja vaikuttaa sen kulkuun; muiden sekaantuminen omaan elämään voisi pilata kaikki suunnitelmat, ja elämä voisi suistua väärään suuntaan. Olisiko se kuitenkaan niin kauheaa, jos puolet langoista olisi jonkun toisen hallinnassa?
Psykologian tunnilla opettaja kysyi meiltä oppilailta, että tunnemmeko voivamme vaikuttamaan omaan elämäämme. Kysymys liittyi sen hetkiseen aiheeseemme, mielenterveyshäiriöihin, joita sairastavien ihmisten on usein vaikeaa hallita elämäänsä sairauden vuoksi. Mietin hetken mitä vastaisin. Ajattelin ensin, että kyllähän minä pystyisin omaan elämäänii vaikuttamaan, olinhan tehnyt pienen elämäni aikana jo vaikka mitä päätöksiä. Mutta sitten tajusin! Jos en ajattelisi noin mustavalkoisesti, kysymys ja vastaus siihen ovat paljon monisyisempiä. Tottakai myös minulla oli mahdollisuus vaikuttaa tiettyihin asioihin elämässäni, mutta sen lisäksi on asioita, jotka eivät ole minun käsissäni. Asioita, joihin voin luulla voivani vaikuttaa mutta joihin minulla ei todellisuudessa ole sananvaltaa. Uskon että Isä, joka on rakkaudellaan luonut meidät omistaa viimeisen sanan asioihimme. Voimme ajatella, että näin minä sen teen, juuri näin sen täytyy mennä. Todellisuudessa taivaallisella Isällämme saattaa olla aivan toisenlainen näkemys asiasta, ja Hän päättää muuttaa tapahtuman kulkua. Vaikka ajttelisimme, että voimme vaikuttaa kaikkeen ja kontrolloida kaikkea, mitä meille tapahtuu, olemme väärässä. Itse sain taas iloisen muistutuksen tästä asiasta.
19.9.2016 astuin ensimmäisen kerran kirjoitussaliin. Minun oli tarkoitus aloittaa kirjoitukset uskonnolla, jota olin lukea paahtanut koko edellisen kesän. Minua jännitti ihan älyttömästi, koska tulevaisuutta ajatellen hyvä numero uskonnosta ei olisi ollut pahitteeksi. Kirjoitustilanne ei ollut mikään kaikkein mukavin, eikä ainakaan fiilis salista lähtiessäni. Tuntui, että en pystynyt antamaan parastani paperille. Alustavat tulokset eivät myöskään yhtään rauhoittaneet mieltä sillä niiden perusteella minua odottaisi mahdollisesti heikko M tai jopa C. Olin mielestäni totaalisen epäonnistunut. En ole kaikissa aineissa mikään lukutoukka, joten C tai M muista aineista olisivat olleet minulle lottovoittoja. Uskonto oli minulle kuitenkin enemmän kuin vain yksi kirjoitettava aine muiden joukossa -se oli avain tulevaan (mahdolliseen)opiskelupaikkaani. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin ajttelemaan, että ehkä sen pitikin mennä juuri näin, sillä kaikellahan on tarkoituksensa.
Sinä päivänä kun virallisten yo- tulosten oli tarkoitus saapu, olin lähtenyt seurakunnan kanssa reissuun Maata Näkyvissä- festareille Turkuun. Festarit olivatkin oikeastaan se toinen kiva juttu, joka minulle on tapahtunut, sillä festareilla nyt vaan on ehkä parasta ikinä. Niin paljon rakkautta ja hienoja ihmisiä kokoontuneena hyvän sanoman äärelle oppimaan uutta ja tietenkin bailaamaan hyvän musiikin tahtiin. (Käy ihmeessä tsekkaamassa MNF- festareiden aftermovie https://www.youtube.com/watch?v=cvcOdk1NzGI ) Kun oltiin matkalla Turkuun sain yllättävän puhelun. Uskonnon opettajani soitti ja kertoi, että oli tapahtunut jotain ihan kummallista. Uskonnon pisteeni olivat nousseet niin paljon, että olin saanut E:n. Siis mitä...miten minulle voi käydä näin? Nuo olivat ensimmäiset ajatukseni ja ovat kyllä vieläkin. Samalla tuli semmoinen fiilis, että sain jonkinlaisen merkin että olen menossa ihan oikeaan suuntaan elämässäni. En tietenkään mennyt kokeeseen lukematta, ja lukemalla vaikutin omalta osaltani arvosanaani. Lopullinen tulos kertoo kuitenkin, että en ollut ihan yksin koesalissa -sain nimittäin vähän jelppiä. Mitä vain voi tapahtua, kun Isillä on näppinsä pelissä!
Vaikka rakkaalla Isällämme on valta vaikuttaa isolla kädellä elämäämme, emme me ihmiset kuitenkaan ole tahdottomia sätkynukkeja vailla omaa tahtoa. Välillä on kuitenkin hirveän vaikea sanoa, että onko tämä nyt semmoinen asia, johon myös minä voin sanoa sanottavani. Siksi onkin hyvä rukoilla Jumalalta tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joihin ei voi vaikuttaa, sekä rohkeutta muuttaa niitä asioita joihin on mahdollisuus vaikutta, ja viimeisenä paljon viisautta, jotta osaisi erottaa nuo kaksi asiaa toisistaan.
Kommentit
Lähetä kommentti